lauantai 23. heinäkuuta 2016

Karhujen sukua


Juho lähti nimismiehen rengiksi
kahden ja puolensadan kilometrin päähän
eteni siltavoudiksi
ja nimesi poikansa itsensä mukaan

sosiaalinen nousu jäi yhteen sukupolveen;
nuorempi Juho, sorvarin kisälli
menetti toisen silmänsä työtapaturmassa
Maria kuoli punatautiin kymmenvuotiaana

kirkonkirjoista nimiä ja numeroita
voiko niistä tuntea ihmisen?
tahraisten musterivien väleissä
häilyvät ilkkuen mahdolliset maailmat
kun kahlaan digitoidussa arkistossa
etsimässä itseäni

Eetu pakeni sisällissodan jälkeen itään
ja palasi, Olgalla punainen käsivarsinauha hääpuvun alla
tuli uusi sota ja uusi lähtö ja
uusi Liinala, kun vanha jäi maahan jota ei ole
ja Olavi täytti kahdeksantoista vuonna neljäkymmentäneljä

puolikas isovanhempien kirjeenvaihtoa
löysin kellastuneet kuoret pari vuotta sitten, 
silloin äijä vielä eli, silloin en vielä tohtinut
lukea kuin sormien välistä kurkistellen
lisään sanat nimien väliin, numeroiden
vuosien varrella myyteiksi muuttuneiden 
tarinoiden kehyksiksi

"Tunnetko Sinäkin sen?" kirjoitti Olli Mirjalle
ja neljän vuoden päästä Hanna
pellavapäineen, sitten Tapani ja Katri ja kaikki ne
valokuvat juhlista, hiihtokilpailuista, Heramaasta,
kesäisistä päivistä polkupyörällä ajamisesta

me olemme keijujen sukua sanoo äitini minulle
sanoo Hanna ja pukeutuu siniharmaaseen usvaan, ripustaa seinille 
kaikki revontulien värit 
talossa, jonka Olli rakensi

me olemme keijujen sukua, melkein liikaa 
ollaksemme olemassa
yhdeksäntoista, vaarallinen ikä, kaiverrettu
mieleeni kolmen nimen viereen
Anna ja Uuno, silmäpuolen lapsista
vanhin ja nuorin, vuosisadan takaa, en tiedä heistä mitään

mutta kolmannesta tiedän
olen nähnyt kaikki ne valokuvat
Tapani - kultakiharainen, polkupyörän selässä
ylioppilaslakissa juro ilme kasvoillaan
keinumassa puun latvassa
Tapani, enoni, jonka tapaamisesta 
myöhästyin vain parilla vuodella

me olemme myös ruumiistamme kiinni todellisuudessa 
sanon äidilleni, ja kampaan turkkini kiiltäväksi
pukemani karhunnahka on kasvanut 
ihooni kiinni

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Ajan tuuli; aamun pedot III

natisevan retkeilyauton takaosassa
hikisenä, kuulematta mitä edempänä puhutaan
on tilaa, voi käpertyä itseen
tai voisi, jos olisi muutakin kuin
käspaikan riekaleita
niistä erottaa verenpunaisen
värin, mutta ei kuvioita

ja ehkä onkin kuvitellut kaiken!
salaa pelkää olevansa
erikoisuuden tavoittelija
sittenkin, niinkuin sanottiin
varmuuden vuoksi puhuu siitä
aina naureskellen, vähän nolona
paitsi niille, joiden kuvittelee jostain syystä ymmärtävän

Välähdyksiä Kajaanista

kiukkuinen setähenkilö paasaa teltalla;
nuoret sikiävät vastuuttomasti
ja bordelleja, niitä pitäisi olla Suomessa
kunhan puolue vain ymmärtäisi tämän

historian ensimmäinen Kainuu Pride
Pietari Brahe, me rakastamme sinua
nuoret pitävät toisiaan kädestä
murre tarttuu helpommin kuin luulisi

haalistuva ilta ja kiljuva nälkä johdattavat aivan sattumalta baariin
kuuntelemaan runoilija-muusikkoa Utsjoelta
niin että päässäni soi koko loppuyön Assimilašuvdna blues
ostin runokirjan
vain yhden, muut
loppuivat kesken
juostessani pankkiautomaatille

luen runokirjaa
kuin piru Raamattua
kuin sanaristikkoa
sillä en vieläkään osaa kieltä

hengitän runokirjaa
hengästyn, yritän
päästä yli siitä
etten ole vieläkään itse ehtinyt

-----
8.7.2016

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Valvontarangaistus

muovinen rengas nilkassa
piirtää elämääni paksut ääriviivat
joiden sisällä mittasuhteet
hämärtyvät, kokemukset
saavat uusia merkityksiä

kuohuviinilasillisesta tulee
suuri kapinateko, bussista
jäämisestä maailmanloppu
mutta kotitalon alaovella seistessä
minuutit venyvät loputtomiksi

tylsistyneenä odottelujen ja
ehtimisestä stressaamisten
dialektinen suhde, hengästyttävä
kotona kaikki maailman aika
mutta mitään ei jaksaisi tehdä

seitsemännen viikon lopulla vasta
toivoin ensimmäistä kertaa
että voisin juoda, tulla humalaan
ja silloin tajusin unohtaneeni
miltä kaupunki tuntuu aamyöllä

torstai 25. helmikuuta 2016

Ajan tuuli, aamun pedot II

että jokainen saisi olla
ylpeästi oma itsensä, sanot
enkä edes yritä pysyä vakavana
kiemurtelen naurusta
niin, että haalea aamukahvi läikkyy

että jokainen ymmärtäisi
olla sellainen kuin varmuudella sanot,
tarkoitat, enkä voi ymmärtää
vaikka kuinka yritän
hahmottaa kuumeista ajatuksenjuoksuasi

miten hauras voitkaan olla!
ja miten suunnaton pelkosi, että
ruumiisi nostaminen jalustalle
ei riitä, että on vielä
karkotettava muut ihmisten piiristä?

muistan ajan, jolloin se pelko
vielä herätti minussa myötätuntoa
halua hellästi rauhoitella
ottaa syliin ja
selittää maailma yksinkertaisin sanoin

mutta kaiken tämän väkivallan
kaiken tämän huoneeseen ajetun savun
keskellä, kasvoihin syljettävänä
säälini on kulunut puhki
vapaudut vankilasta -kortit ovat loppuneet

humallun pelostasi, hyrisen
pyyhkäisen tulenpunaisen leijonanharjani
kasvoilta, tuijotan silmiin
näen ohuen lasikuoresi
säröilevän, alat vähitellen aavistaa
miten voimaton olet
itse manaamaasi petoa vastaan

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Siisti sisätyö

En uskalla avata sähköpostilaatikkoani,
vaikka yöllä vahtasin sitä parin minuutin välein.
En uskalla, mutta aivan pian on pakko.

Puren hampaita yhteen
niin tiukasti, että sattuu.
Poltan toisen tupakan.
Juon vettä, kuvittelen
sen muuttuvan kahviksi,
kirjurien jumalan vereksi.

Palaan työpöydän ääreen.
Klikkaan kuvaketta käsi
täristen, tahtoisin katsoa
pois, mutta en kuitenkaan.
Varaudun kohtaamaan
kauhistuttavan totuuden.

Kuluu hetki, toinenkin, mutta mikään ei muutu.
All folders are up to date, kai se on uskottava.
Jännitys raukeaa, mutta vain siihen asti

että tajuan piinaavan odotuksen edelleen jatkuvan.

----

(23.2.2016)

Aamuhartaus

suljen alttarikaapin oven jälkeeni; 
tuuletan pois suitsukkeensavun
mutustan maapähkinävoileipää
ja energiajuomaa, 
tähteitä jumalten pöydästä

istuimme aamuneljältä keittiössä
kun kukaan ei ollutkaan saanut unta
kuuntelimme Beatles-covereita
ja outlaw countrya
ja näytin itsestäni ehkä jotakin

kiitollisena, että olen tajuissani, nyt
vaikka nukuin vain puolisentoista tuntia
(en kyllä ole ihan varma, ketä kiittää)
istun lyhyen hetken
kaikessa rauhassa lattialla

---

(23.2.2016)

perjantai 19. helmikuuta 2016

Juslenia

ohitin sinut keväisenä perjantaina
matkalla kokoukseen
ja pysähdyin hetkeksi
enkä tuntenut sinua
seisoit Henrikinkadun varressa 
hievahtamatta
katsoit lävitseni mitään näkemättömin silmin
kiusaannuin ja jatkoin kävelyä

en tiedä, mitä ne tekevät sinulle nyt
seurasin kyllä oikeusprosessia pitkään
ja todistin sinua vastaan, yksi monista
mutta lopullista tuomiota en koskaan kuullut

ohitin sinut keväisenä perjantaina
matkalla kokoukseen
ja jäin ajattelemaan 
kymmenen vuoden tuttavuutta
ja että jos minulla olisi ollut avain
ja jos olisin avannut ovesi
olisinko kohdannut tyhjillä käytävillä 
sinun jälkesi, niiden vuosien jäljet, itsessäni

kummittelevatko sinussa vielä kaikki ne vieraat kielet 
ruotsista koltansaameen, kaikki ne kerrat kun
lähdin kotiin itkien, ajattelin olevani liian tyhmä yliopistoon,
se ajatukset sumentava ja hengityksen salpaava 
painostava läsnäolo, jonka kutsuminen sisäilmaksi olisi 
loukkaavaa, sillä se vähättelisi kaikkia niitä bakteereja ja
homeitiöitä ja väärin lausutun muinaiskreikan paikalle 
houkuttelemia demoneja, joista se muodostui,
vai onko se kaikki jo haihtumassa
kadottamassa todellisuutensa
meidän kummankin ruumiista?

en voi sanoa, että tulisi ikävä
mutta kun katsoit keväisenä perjantaina
lävitseni mitään näkemättömin silmin
minut valtasi lopullisuuden tunne, menetyksenkin
kunnes kiusaannuin, jatkoin kävelyä
ja jätin sinut seisomaan Henrikinkadun varteen
hievahtamatta

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Eräs sunnuntai-idylli II

alkoholitonta siideriä
romaani, jota yläasteen
äidinkielenopettaja suositteli
ja jota en tullut aloittaneeksi,
en saanut aikaan
ennenkuin nyt

kymmenes painos, nuhruinen
sininen kansi päästää väriä
löysin sen mummoni hyllystä
hautajaisten jälkeen

nuhruinen, sininen kirja
kulkenut mukanani siellä ja täällä
           - että jos joskus
nyt istun Ylioppilaskylässä
juon alkoholitonta siideriä
ja keskeytän lukemisen
vain kirjoittaakseni

istun Ylioppilaskylässä
odotan tekstiviestiä
tapan aikaa Helsingissä, Pariisissa,
Hellaan kanssa juoden, tupakoiden,
elämän mielettömyyteen eläytyen;
teen seurani kaltaisekseni

odotan tekstiviestiä, että se
antaisi minulle luvan mennä
ylös asuntoon, jonka lattialla
satakaksikymmentä kirjaston kirjaa
ja nuhruinen, sininen sohva

Vieläkö?

tulet pysäkille seuraksi
bussin radiossa laulaja muistuttaa
päästämään irti ajoissa

ja on varmaankin totta
että meillä on parasta ennen -päiväys
en vain tahdo sen olevan tänään