En uskalla avata sähköpostilaatikkoani,
vaikka yöllä vahtasin sitä parin minuutin välein.
En uskalla, mutta aivan pian on pakko.
Puren hampaita yhteen
niin tiukasti, että sattuu.
Poltan toisen tupakan.
Juon vettä, kuvittelen
sen muuttuvan kahviksi,
kirjurien jumalan vereksi.
Palaan työpöydän ääreen.
Klikkaan kuvaketta käsi
täristen, tahtoisin katsoa
pois, mutta en kuitenkaan.
Varaudun kohtaamaan
kauhistuttavan totuuden.
Kuluu hetki, toinenkin, mutta mikään ei muutu.
All folders are up to date, kai se on uskottava.
Jännitys raukeaa, mutta vain siihen asti
että tajuan piinaavan odotuksen edelleen jatkuvan.
----
(23.2.2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti