lauantai 23. heinäkuuta 2016

Karhujen sukua


Juho lähti nimismiehen rengiksi
kahden ja puolensadan kilometrin päähän
eteni siltavoudiksi
ja nimesi poikansa itsensä mukaan

sosiaalinen nousu jäi yhteen sukupolveen;
nuorempi Juho, sorvarin kisälli
menetti toisen silmänsä työtapaturmassa
Maria kuoli punatautiin kymmenvuotiaana

kirkonkirjoista nimiä ja numeroita
voiko niistä tuntea ihmisen?
tahraisten musterivien väleissä
häilyvät ilkkuen mahdolliset maailmat
kun kahlaan digitoidussa arkistossa
etsimässä itseäni

Eetu pakeni sisällissodan jälkeen itään
ja palasi, Olgalla punainen käsivarsinauha hääpuvun alla
tuli uusi sota ja uusi lähtö ja
uusi Liinala, kun vanha jäi maahan jota ei ole
ja Olavi täytti kahdeksantoista vuonna neljäkymmentäneljä

puolikas isovanhempien kirjeenvaihtoa
löysin kellastuneet kuoret pari vuotta sitten, 
silloin äijä vielä eli, silloin en vielä tohtinut
lukea kuin sormien välistä kurkistellen
lisään sanat nimien väliin, numeroiden
vuosien varrella myyteiksi muuttuneiden 
tarinoiden kehyksiksi

"Tunnetko Sinäkin sen?" kirjoitti Olli Mirjalle
ja neljän vuoden päästä Hanna
pellavapäineen, sitten Tapani ja Katri ja kaikki ne
valokuvat juhlista, hiihtokilpailuista, Heramaasta,
kesäisistä päivistä polkupyörällä ajamisesta

me olemme keijujen sukua sanoo äitini minulle
sanoo Hanna ja pukeutuu siniharmaaseen usvaan, ripustaa seinille 
kaikki revontulien värit 
talossa, jonka Olli rakensi

me olemme keijujen sukua, melkein liikaa 
ollaksemme olemassa
yhdeksäntoista, vaarallinen ikä, kaiverrettu
mieleeni kolmen nimen viereen
Anna ja Uuno, silmäpuolen lapsista
vanhin ja nuorin, vuosisadan takaa, en tiedä heistä mitään

mutta kolmannesta tiedän
olen nähnyt kaikki ne valokuvat
Tapani - kultakiharainen, polkupyörän selässä
ylioppilaslakissa juro ilme kasvoillaan
keinumassa puun latvassa
Tapani, enoni, jonka tapaamisesta 
myöhästyin vain parilla vuodella

me olemme myös ruumiistamme kiinni todellisuudessa 
sanon äidilleni, ja kampaan turkkini kiiltäväksi
pukemani karhunnahka on kasvanut 
ihooni kiinni

3 kommenttia:

  1. Äiti linkkasi minulle tämän. Siitä jo tuli itku, ei surullinen vaan yksinkertaisesti tunteellinen, sanat koskettivat jotain niin tuttua sielussa.

    Sitten innostuin lukemaan enemmänkin ja itkin valtoimenaan. Sinä kirjoitat kauniisti.

    VastaaPoista
  2. Olet aika pahuksen taitava sanoja käyttämään

    VastaaPoista
  3. Itku tuli minullakin kun luin! Mielettömän upeaa tekstiä!

    VastaaPoista