olen pitkään uskonut
kun ne sanovat, ettei
pitäisi ottaa tatuointia
runoista, laululyriikoista,
tai mistään muistakaan sanoista
että se on jotenkin
junttia tai tyhmää tai
ja kun ne sanovat, että
laulun sanoja kuuntelevat
vain ne, jotka eivät ole
tarpeeksi musikaalisia
ymmärtämään sävelkulkuja jne.
että vissiin sitten en
vaan ymmärrä musiikkia
ja kesti hirveän monta vuotta
kaksikymmentäyhdeksän, tajuatteko
kun luin Markus Kajon blogia
junassa, ja yhtäkkiä tajusin
että piru vie minähän rakastan sanoja, kieltä
enemmän kuin mitään
että liikutun niistä ja voimaudun niistä
ihan yhtä oikeasti kuin joku toinen musiikista tai kuvataiteesta
että minä totta vie elän ja hengitän sanoja
eikä kukaan muu voi sanoa puolestani
etten saisi tatuoida ihoani
sanoja ja säkeitä täyteen, päästä varpaisiin
