Tuokiokuva

istun uuden kotini keittiössä
maanantai, aika matelee - rauha
ulkona omenapuu tulossa kukkaan

annan mieleni vaeltaa
sanoissa ja kasvoissa, ne muistan
ja pitkät, riehakkaat illat
hymyilen itselleni
jalkojeni juuressa koira
venyttelee, nukahtaa uudelleen

sataa
vähäeleinen, vailla vihaa, sääliä
vihreä maa, harmaa taivas
minun äitini silmien värit
ja ympärillä maailma, jonka kanssa
tulen sinuiksi vähitellen

Introspektio toiseen

tuntuu, että jos kertoisin
runoin siitä, mitä olen tehnyt
eivät uskoisi puoliakaan
vaikka eivät ne jutut niin ihmeellisiä ole
mutta aina jostain on vaiettava

vai suojelenko vain itseäni?
pelkäänkö reaktioita:
entä jos KAIKKI tietävät?
kahden puhun aina
avoimesti, tuntemattomillekin

kaikki ei tietenkään kuulu muille
mutta omakuvasta tulee
ärsyttävän reikäinen näin
sensuroin itseäni, ujosti vihjailen
siitä, minkä haluaisin huutaa ääneen

tavoitan itseni
parhaiten aina matkalla jonnekin
ja jumalani, sateessa bussipysäkillä
tämä on se minä,
jonka haluan ihmisille kertoa
se nimetön kokemus,
jonka tarkkaan kuvaaminen vie eliniän

Salaliitto

sata kertaa kaikki toistuu
sata kertaa, me viisivuotiaat aikuiset
riitelemme keskustelutekniikoista
keskustelemme kuoliaaksi riidat
käteen jää tyhjyys, hämmennys
uskaltaisiko jo halata?

kimppakyyti, lähijuna
väsynyt seikkailu kotia kohti
tuijotamme ulos ikkunasta
välillä tietäväinen vilkaisu toisiimme
luemme lehtiä, kannet lupaavat paljon
sisältö aina lattea:
iltaan taittuva sunnuntaipäivä

Metakrapula

niska kipeänä
sunnuntai amarillossa
ei krapula, mutta jotain sinne päin
musiikkikin on paskaa

jaettu ahdistus
jotain nautinnollista siinä on
muisto eletystä dekadenssista, silloin joskus
elektro-autotune tekee todellisuudesta horjuvan

yöt ja päivät
tapaamme toisemme
ystävän tunnistaa silmäpusseista
vaisusti tervehdimme:

jatkamme taivallusta
raa'an auringon alla silmiä siristellen
emme puhu
kaikki on jo sanottu

Tauko, huokaus

kirjoittaa kirjoittamisesta - aina muodissa
tuskailla ajatusten kanssa päiviä, viikkoja
hautoa ideaa, pelätä ettei se kuitenkaan kanna
tuijottaa tyhjää tekstitiedostoa lasittunein silmin

siivota kämppä
viikata pyykit
kokeilla uutta reseptiä
pelata miinaharavaa (tunteja intohimoisesti)
juoda liikaa, soittaa kaatokännissä itkeä poikaystävälle
päättää laskuhumalassa ettei mistään tule mitään

aamun valjussa, julmassa valossa
oksentaa paniikinomaisesti kivuliaasti sanat ulos
toivoa, ettei tällä kertaa tullut tehtyä kauheeta paskaa

Introspektio

unisex-vessa teki minut onnelliseksi
alan uskoa elämän pieniin iloihin
ja vaikka olen postmodernisti
on suhteeni Itseen hämmentävän essentialistinen

internet-sukupolven indigolapsi
syntynyt vanhaksi ja kyyniseksi
omien ajatusten kommenttiraita
tekee toisinaan vaikeaksi puhua yhtään mistään

mut antaa olla tänään
vaihdetaan vapaalle
aikaa itselle
ei huolta huomisesta
ja kaikki muut latteudet
henkilökohtaisesta emansipaatiosta

nostan käteni pystyyn
en saa rauhaa itseltäni
            -nyt se on sanottu, nyt se on totta

Liian paljon liian pian

mulla on ristiriitainen suhde
mintunvihreisiin taloihin
toisaalta: ajatus on kaunis
mut yleensä toteutus gone horribly wrong
rikkoisinko tänään kaikki säännöt?

                  sanovat:
                  -kirjoitan liian henkilökohtaisesti
                  -puhun liikaa itsestäni
                  -tuijottelen omaan napaani
                  -vaadin itseltäni liikaa ja muilta vielä enemmän

                  vitut siitä (ja sun tunteista)
                  jos tyylini ei miellytä
                  voit imee jättikyrpääni
                  kuulosuojaimet korvilla

just nyt oon ikinuori
ja tän hetken aina oikeassa
ja kirjoitan puhekielistä tekstii jos haluun
koska mun elämä alkoi uudestaan taas